Aiemmin Maj-Lis Sundell vietti keskiviikot viittomakielisessä päivätoiminnassa. Koronan levitessä Suomeen hän jäi kotiin.
”Erikoinen vuosi”, sanoo Maj-Lis Sundell, 92, keittiössään Helsingin Kannelmäessä.
Se kaikkein erikoisin kokemus tapahtui syksyllä, kun Maj-Lis tarvitsi uudet kengät. Välttääkseen kohtaamasta korona-aikana liikaa ihmisiä Maj-Lis lähti Prisman kenkäosastolle yhdeltä yöllä. ”Siellä oli tilaa ja rauha sovitella”, Maj-Lis kertoo.
Kyllä minä olisin vaipunut omaan maailmaan, ellei minulla olisi ihmisiä ympärillä.”
Muuten hän on oleillut tiiviisti kotonaan kerrostalokaksiossa. Ero koronaa edeltävään aikaan on melkoinen. ”Ennen kävin itse ruokakaupassa ja tapasin viikossa helposti kolmekymmentä ihmistä. Nykyisin olen yhteydessä vain neljän tai viiden kanssa.”
Sosiaalinen sielu kaipaa kontakteja
Maj-Lis katsoo sohvalla istuvaa puolisoaan ja hymyilee. ”Jos Erkkiä ei olisi, minusta olisi tullut koronan takia todella yksinäinen.”
Monelle niin on tapahtunutkin, sen Maj-Lis tietää, koska hän on ahkera Facebookin, Whatsappin ja Skypen käyttäjä. Hänellä on ystäviä maailmalla, kuten Yhdysvalloissa, Saksassa, Norjassa ja Ruotsissa. Sekä eri puolilla Suomea. Heiltä Maj-Lis on kuullut, että ikäihmisten arki on todella hiljaista.
Aikaisemmin Maj-Lis lähti joka keskiviikko taksikyydillä yhdeksäksi Ainolan palvelukeskukseen, jossa alkoi Kuurojen Palvelusäätiön tarjoama viittomakielinen päivätoiminta. Aamu käynnistyi yhteisellä aamiaisella, sen jälkeen rupateltiin.
”Sain siellä apua monenlaisiin kysymyksiin. Kun reilu vuosi sitten sain ensimmäisen älypuhelimen, harjoittelin sen käyttöä ohjaajana toimivan Sarin kanssa.” Lounaan jälkeen Maj-Lis usein otti nojatuolissa kevyet torkut.
”Päivätoiminnan ruoka oli aina hyvää ja kaikki ihmiset viittomakielisiä, eli kaikkien kanssa pystyi vaihtamaan kuulumisia. Kyllä minulla on sinne ikävä.”
Menetysten jälkeen ilo on tässä ja nyt
Maj-Lis kertoo, että hänen poikansa kuoli 22-vuotiaana ja aviomies vuosi sen jälkeen. Hän eli pitkään yksin, kunnes 22 vuotta sitten tutustui kuurojen kesätapahtumassa Erkkiin. Heistä tuli pari ja tämän vuoden alusta Erkistä tuli avovaimonsa virallinen omaishoitaja. ”Erkki tekee maistuvia uuniruokia, katsoo että otan lääkkeeni ja syön säännöllisesti”, Maj-Lis kehuu.
Ystävät lähettävät Maj-Lisille usein Facebookin välityksellä nuoruuden kuvia. Niitä hetkiä sitten muistellaan. ”Kyllä minä olisin vaipunut omaan maailmaan, ellei minulla olisi ihmisiä ympärillä.”
Maj-Lis jatkaa kutimensa neulomista ja katsoo kirjahyllyyn asetettua poikansa kuvaa. Hän haluaisi tietää, milloin koronarokote alkaa vaikuttaa ja päivätoiminnan ovet taas avautuvat.
”On niin eri asia tavata ihmisiä kasvokkain.”