Arja Aatsinki hoitaa muistisairaita ja usein käytöshäiriöisiä vanhuksia. Heidän oli vaikea ymmärtää, miksi ohjaajat katosivat maskien taakse. Aluksi moni vanhus suuttui.
”Ufo!”
”Omituinen ihminen!”
”Mihin oma ohjaaja katosi?”
Tällaisia kommentteja sairaanhoitaja ja ohjaajien ryhmävastaava Arja Aatsinki kuuli palvelukeskus Åvikin muistisairailta vanhuksilta, kun henkilökunta alkoi käyttää viruksen leviämisen estämiseksi kasvosuojuksia.
”On ollut vaativaa selittää muistisairaille ihmisille, mistä on kyse. He unohtavat asian ja viidentoista minuutin kuluttua tilanne on sama.”
Huolia kotona ja töissä
Aatsingin puoliso työskentelee terveyskeskuksen koronatestaajana ja etenkin koronakauden alkuvaiheessa kahden sairaanhoitajan kotona oli paljon huolta viruksen leviämisestä. Arja myös pelkäsi, että puoliso saisi kuntosalilta viruksen, toisi sen kotiin ja hän veisi työpaikalleen.
Kyllä me voimme nostaa hattua, että siitä vuodesta selvisimme.”
”Ohjeistus vaihteli kovasti. Alkuun meidän piti jäädä kotiin, jos perheenjäsen oli koronatestissä. Oli hyvä, että sellaisessa tilanteessa säätiö silti maksoi palkan.”
Arja on käynyt vuoden aikana koronatestissä kahdesti. Hänellä tai kellään muullakaan Åvikin henkilökunnan edustajalla tai asiakkaalla ei ole ollut koronavirustartuntaa. Monta kertaa talossa oli kova huoli, kun asiakkaille ilmaantui koronaoireita. Silloin heidät piti eristää omiin huoneisiinsa, kunnes testi oli otettu ja sen tulos todettu negatiiviseksi.
”Lain mukaan asiakasta ei saa lukita huoneeseensa, mutta mitä tehdä, kun muistisairas vanhus pyrkii toistuvasti ulos huoneestaan? Jos hänellä on korona, hän voi saattaa kaikki muut vaaraan.”
Palvelukeskuksessa piti varata yksi työntekijä ovelle varmistamaan ja tarvittaessa saattamaan asiakas takaisin.
Visiiri vai maski?
Arja Aatsinki kehuu henkilökuntaa, joka on jaksanut pitää maskeja, vaikka ne aiheuttavat näppylöitä, rikkovat ihoa korvien takaa ja huurustavat silmälaseja. Hän kokeili jonkun aikaa myös visiiriä.
”En oikein pidä visiireistä. Meidän työssä ollaan välillä pää alaspäin pesemässä ja pukemassa asiakkaita, kädet osuvat siihen eikä se ilmeisesti suojaakaan niin hyvin kuin maski.”
Pikkuhiljaa asiakkaat tottuivat ohjaajien uuteen työvarustukseen. Arjalle suurin ilo on ollut koronan poissaolo. Kun asiakkaat vielä saivat rokotteensa, hänen pelkonsa ovat vaihtuneet huojennukseen.
”Kyllä me voimme nostaa hattua, että siitä vuodesta selvisimme.”