“On onni löytää työpaikka, jossa voi keskittyä hoitotyöhön ja oppia samalla uuden kielen”
Lähihoitajat Heli Heinonen, 49, ja Lotta Vähä-Jaakkola, 22, työskentelevät Åvikin viittomakielisessä palvelukeskuksessa Hyvinkäällä. Heli on ollut talossa jo 30 vuotta, Lotta aloitti viime vuonna. Millaista hoitotyö on konkarin mielestä, entä noviisin?
Lotta: Viime syksynä kouluavustajan työni päättyi. Näin avoimista työpaikoista, että kotikaupungissani Hyvinkäällä, Åvikin viittomakielisessä palvelukeskuksessa, oli hoitajan paikka auki. Kiinnosti erityisesti, että työ oli kehitysvammaisten osastolla.
Heli: Minä tulin taloon aikoinaan, kun täällä töissä ollut tätini vinkkasi paikasta.
Lotta: Kun palvelukeskuksen johtaja Tarja sitten soitti ja pyysi haastatteluun, minua alkoi jännittää olenko sittenkään sopiva viittomakieliseen työpaikkaan. Otin kyllä ammattikoulussa viittomakielen tunteja, mutta en ollut käyttänyt sitä aikoihin.
Heli: Viittomakieli jännittää ihan turhaan. Myös minä ja monet muutkin aloittavat työn ihan ilman viittomakielen taitoa. Täällä työnantaja järjestää viittomakielen opiskelun työajalla.
Lotta: En olisi uskonut, miten nopeasti viittomakieltä oppii. Pärjään sillä jo nyt monessa tilanteessa.
Heli: Minulle viittomakieli on avannut oven uuteen kulttuuriin. En olisi aiemmin uskonut, miten avoin, vastaanottavainen ja auttavainen viittomakielinen yhteisö on. Kukaan ei ole vihainen jos ei heti osaa viittoa. Päinvastoin, meidän senioriasukkaat tykkäävät neuvoa.
Lotta: Meidän osastolla monivammaisilla asukkailla viittomat eivät ole aina kovin selkeitä. He tarvitsevat paljon tukea, ja monia asukkaita hoidammekin kaksi ohjaajaa kerrallaan. Pidän työn intensiivisyydestä ja asukkaiden persoonista.
Kerro, miten sinun työvuosien aikana hoitajan työ on muuttunut.
Heli: Apuvälineet ovat kehittyneet todella paljon. Ennen pumppasimme jalalla sairaalasänkyjä sopivalle korkeudelle eivätkä ne hoitoasennot olleet aina meille hoitajille kovin ergonomisia. Nykyään asukkailla on moottoroidut sängyt sekä patjat.
Vanhat mapit on viety pois ja kirjaamiset sujuvat sähköisesti nopsasti.
Se tärkein, eli ihmisen kohtaaminen, on onneksi säilynyt samanlaisena. On tärkeää, että aina katsoo hoidettavaa ihmistä silmiin, vaihtaa muutaman sanan tai silittää.
Minulle tämä paikka on kuin toinen koti, ja on jo vaikea muistaa alkupäiviä. Milta sinusta täällä on tuntunut?
Lotta: Tosi hyvin olen kotiutunut. Alussa tosin yritin ehkä liikaa selvitä asioista itse, mutta sitten aloin uskoa, kun kaikki sanoivat koko ajan, että kysy, kysy ja kysy. Joka kerta, kun ehdotan jotakin parannusta, esimiehet tarttuvat asiaan ja homma etenee.
Heli: Täällä pääsee myös helposti vierailemaan eri osastoilla. Itse pidän eniten seniorien kanssa työskentelemisestä, mutta varsinkin uran alkuvaiheessa kannattaa kokeilla erilaisia paikkoja.
Lotta: Minua kiinnostaa ennen kaikkea fysioterapia, ja jossain vaiheessa haluaisin opiskella fysioterapeutiksi. Aina kun meidän osaston asukkailla on kuntoutusta, lähden innolla mukaan.
Heli: Minäkin vein aamulla meidän osaston asukasta terapia-altaaseen ja kuntosalille. Välillä lähden heidän kanssaan Hyvinkään ostoskeskus Villaan kauneushoitoon tai ostoksille. Kerran vuodessa järjestämme reissun Tallinnaan ja osa hoitajista lähtee mukaan. Työ on hyvin erilaista kuin vaikkapa terveyskeskuksessa tai sairaalassa.
Lotta: Olen iloinen, että hain töihin juuri tänne.
Heli: Minä en ole 30 vuoden aikana edes harkinnut työpaikan vaihtoa. Osaamista on helppo kehittää työn ohessa. Seuraavaksi olen menossa kinesteettisen hoitamisen kurssille.
Lotta: Meidän osastolla on tulossa koulutusta diabeteksen hoidosta ja uudenlaisista vaipoista. Kurssit kiinnostavat aina.
Heli: Viime aikoina olen miettinyt vanhenemista myös omassa perheessä. Lähiomaisillani saattaa pian olla hoidon tarvetta. Olisi parasta, jos voisin tuoda sukulaiseni asumaan tänne meille. Tietäisin, että heitä hoidettaisiin taatusti hyvin. Valitettavasti tänne pääsevät vain viittomakieliset.